KEVÄÄN TREENIRYHMÄT 2021

TALI

Kevään treeniryhmien tavoitteena on saada sujuva startti pelikauteen. Osa treeneistä on sisällä ja osa ulkona heti kun sää sen sallii. Ryhmät ovat tarkoitettu kaikenikäisille ja -tasoisille pelaajille. Oma into harjoitella ja kehittyä on tärkeintä.

TREENIRYHMÄT 

KEVÄTKAUSI 2021

Kevään treeniryhmät ovat tarkoitettu kaikentasoisille pelaajille pelikokemuksesta tai iästä riippumatta. Tärkeintä on oma into kehittyä golfissa.Treenit ovat helmi-toukokuussa ja tavoitteena on saada ns. lentävä lähtö tulevaan pelikauteen. 

 

Sisäkauden harjoituksissa painopiste on eri osa-alueiden (swingi, lähipeli, putti) perusteiden kehittämisessä, vahvistamisessa sekä ylläpitämisessä. Unohtamatta hyviä lämmitelyrutiineja ja oheisharjoitteita, jotka tukevat lajitaitojen kehittämistä.

Jokainen osallistuja saa myös pääsyn harjoitepankkiin, jossa on eri treenejä omatoimisen harjoittelun tueksi. Tavoitteena on, että jokainen saa mahdollisimman hyvät eväät omatoimiseen harjoitteluun ja sitäkin kautta motivaatiota omaan treenaamiseen.

Ulkotreeneissä vahvistamme tekniikkatreenejä, mutta teemme myös pelin eri taitoja kehittäviä treenejä.

Sisäharjoituspaikkana toimii HGK:n Makasiini. Harjoitukset 1-4 ovat sisätiloissa ja harjoituskerrat 5-8 ovat ulkona Talin harjoitusalueilla. (Huhtikuun treenit järjestetään säävarauksella sisätiloissa, jos sää ei salli olla ulkona).

Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Treenien toteutuminen vaatii vähintään 3 osallistujaa. Treeniryhmään otetaan max. 5 pelaajaa.

Kesto: 8x 1,5h= 12h

Hinta: 265 €

TIISTAIN AAMUPÄIVÄRYHMÄ

Treenit klo 10:30-12:00

Treenipäivät:

9.2. 

16.2.

9.3.

23.3.

6.4.

20.4.

4.5.

11.5.

KESKIVIIKKO ILTARYHMÄ   (täynnä)

Treenit klo 17:30-19:00

10.2.

24.2.

10.3.

24.3.

7.4.

21.4.

28.4.

12.5.

TILAA UUTISKIRJE

Helsingin Golfklubi

Talin Kartano

(Talin Puistotie 12, navigaattoriin)

 

Email: henrikki.tolonen@gmail.com

Tel: +358 50 525 5685

OTA YHTEYTTÄ

  • Facebook - Black Circle

© 2018 by Birdie Unlimited Oy